Eklektinen elektroninen musiikki

Eclectic on johdettu antiikin kreikan sanasta "eklektós" ja sen alkuperäisessä kirjaimellisessa merkityksessä tarkoittaa "valittu" tai "valitse". Yleisesti termi "eklektiikka" viittaa tekniikoihin ja menetelmiin, jotka yhdistävät tyylejä, tieteenaloja tai filosofioita eri ajoilta tai uskomuksista uudeksi kokonaisuudeksi.

Eklektikkoja kutsuttiin jo antiikin ajattelijoiksi, jotka sovelsivat tätä fuusiota maailmankatsomuksessaan. Cicero oli luultavasti aikansa tunnetuin eklektikko. Jotkut eklektismin kriitikot syyttivät häntä tästä muutoin itsenäisten järjestelmien sekoituksesta merkityksettömäksi tai arvottomaksi.

Seuraajat puolestaan ​​arvostivat parhaiden elementtien valintaa olemassa olevista järjestelmistä, mutta hylkäsivät merkityksettömiksi tai vääriksi tunnistetut elementit. Toistaiseksi eklektiikan käyttö on rajoittunut lähinnä kuvataiteeseen, arkkitehtuuriin ja filosofiaan.

Pitkään etsittyäni sopivaa genreä tai termiä viimeaikaisille musiikkituotannoilleni, olen löytänyt sanasta "eklektiika" sopivan adjektiivin, koska teen juuri niin – käytän arvokkaiksi katsomiani elementtejä ja kokoan ne uusiksi teoksiksi.

Tarkassa mielessä taiteilijat tekevät tätä itse asiassa koko ajan, kun he yhdistävät erilaisia ​​vaikutteita uusiin teoksiin ja avaavat uusia näkökulmia. Yleensä he kuitenkin yhdistävät vaikutteet kokoelmaksi itse luotuja lavasteita ennen luomisprosessia. Mikään ei kuitenkaan ole varsinaista uutta ja aina vain jatkokehitystä, ja joskus pätee se totuus, että pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.

Ilmeisesti olen aina ollut täynnä tätä näkemystä, mikä selittää työni monenlaisissa musiikillisissa kohtauksissa. Rakastin jokaisen kohtauksen arvokkaimpia elementtejä jazzissa, klassisessa ja popissa. Tähän liittyi ymmärrys, että nämä elementit menettivät yhä enemmän viehätysvoimansa, kun ne pelkistettiin väsyneeksi kopioksi itsestään puristiseen tyyliin. Tämä tapahtuu pääasiassa niin sanotussa valtavirrassa.

Jos kuitenkin sekoittaa nämä elementit alkuperäisessä voimassaan yksittäisiin teoksiin, jää vielä riittävästi tilaa taiteelliselle allekirjoitukselle, sillä mahdollisuuksia on lukemattomia. Tekijän taide koostuu pääasiassa ainesosien luovasta sekoituksesta ja musiikin muotokielen hallinnasta. Tämä ei ole triviaalia tai vähemmän arvokasta.

Tämä asenne ei ole aivan uusi. Se ilmeni jo niin sanotuissa fuusiogenreissä. Yksi esimerkki on entisen jazztrumpetisti Miles Davisin kuuluisat fuusiobändit. Muusikoiden soittaman musiikin aikoihin se kuitenkin vaati sekä yhtyeen johtajan että muusikoiden näkemystä siihen vastaamiseksi.

Tämä muuttui perusteellisesti elektronisen musiikin tuotannon myötä. Laadukkaiden näytteiden ja silmukoiden avulla tuottaja voi yksin määrittää ja toteuttaa työnsä mixin. Saatavilla olevat musiikkikatkelmat ovat ammattimaisten asiantuntijoiden äänittämiä ja loistavien äänisuunnittelijoiden suunnittelemia. Valikoima sisältää kaikki tyylit ja genret.

Tällaisten musiikkisekoitusten luokittelu genreihin on dilemma, ja se muuttuu entistä painavammaksi tuottajan monimuotoisuuden kasvaessa. Tyylilajivalikoima on jo nykyään täysin sekava, ja tuntuu paradoksilta lisätä yksi lisää. Jo vakiintuneet genret, kuten "electronic" tai "electronica", eivät kuvaa riittävästi sitä, mitä todella tapahtuu. ”Electronic” on yksinkertaisesti väärin, koska käytännössä sitä käytetään synonyyminä hyvin spesifiselle elektronisen popmusiikin valtavirralle, vaikka elektronisen musiikin isät tulivat klassisesta skenestä (esim. Karlheinz Stockhausen).

"Electronica" on oikeastaan ​​vain välikohta "elektronisen" dilemman toteutumisesta, ja sitä käytetään kuvaamaan melkein mitä tahansa popmusiikin pääasiassa sähköisesti tuotettua. Se ei ole tyyli! Monet kuraattorit rankaisevat täydellistä hämärtymistä rajoituksella "Please don't submit Electronica!", koska se voi olla mitä tahansa rockista free jazziin.

Kaikkien näiden havaintojen perusteella olen tullut siihen tulokseen, että todellakin on lanseerattava uusi genre, jonka perustana on eklektiikka – Eclectic Electronic Music. EEM eroaa EDM:n melko hallittavasta genrestä siinä, että se ei keskittynyt tanssiin ja painottaa eri tyylejä, mutta rajoittuu yhteen teokseen/kappaleeseen tai albumiin/projektiin. Se ei luo uutta genreä (kuten trip-hop, dubstep, IDM, drum and bass ja muut) kappaleella, joka käyttää elementtejä useista tyyleistä.

Tietenkin tämä kyyhkynenreikä on liian iso yleisön parempaan suuntautumiseen, mutta ainakin kuuntelija tietää, ettei täällä voi odottaa valtavirtaa, sillä valtavirta loistaa ei monimuotoisuudella vaan yhtenäisyydellä. Jokaisessa aterian ruoassa on pääraaka-aine, kuten naudanliha tai kana, ja kokki luo niistä makukuvion. Samalla tavalla EEM voidaan määritellä etukäteen tällä pohjalla viittaamalla olemassa oleviin ainesosiin/alalajeihin.

Esimerkkinä mainittakoon nykyinen projektini "LUST". Pohja, eli pääkomponentti, ovat poikani Moritzin house-kappaleet. Lisäsin sitten laulu- ja instrumentaalisilmukat, jotka kuvaavat tunnettani ja kertovat pienen tarinan. Elementit on valittu (tyylillisesti monipuolisia, eklektisiä) niiden sopivuuden mukaan, parhaiten kuvaamaan tarinaa ja tunnelmaa. Joten luokittelisin sen näin: "Eclectic Electronic Music – House based".

Näin kuuntelija tietää, että hän tunnistaa Housen selvästi, mutta on varauduttava yllätyksiin. Tämä luokittelu säästää kuluttajan vakavimmilta virheiltä ja on samalla kehotus avata mieltään. Tämä on erittäin taiteellinen luokittelu!