Äidinkieli ja syrjintä
Itse asiassa minulla olisi tarpeeksi muutakin tekemistä, mutta tämä aihe polttaa kynsilläni. Taiteilijana minun pitäisi olla ensisijaisesti huolissani taiteestani. Nuorempana tämä oli vaikea yritys, jo pelkästään toimeentulon turvaamisen takia. Se ei ole muuttunut, kun olet uuden uran alussa. Nykyään kuitenkin pakollinen itsemainonta on lisätty aikaa vievänä tehtävänä.
Aikaisempina aikoina vielä tavoitettavissa olleet toimittajat ja kuraattorit juurtuvat yhä enemmän menestyslukujen taakse, jotka pitäisi jo esitellä jo tulokkaana. Muistan, että lehdistölle, radiotoimittajille tai levy-yhtiöille tehtyyn huomautukseen sai ainakin vastauksen – eikä se maksanut mitään! Tosin varsinkin musiikkialalla ”hakijoiden” määrä on kasvanut räjähdysmäisesti digitaalisen musiikin tuotannon mahdollisuuksien vuoksi. Tästä on tullut kukoistava markkinapaikka itsemarkkinointialustoille (jopa kirjamarkkinoilla).
No niinhän se on! Voidaan kuitenkin huomata, että nollatuottokynnys siirtyy tämän seurauksena yhä kauemmaksi. Ja sitten on toinen vaikutus, joka jää monille huomaamatta ja josta tulee tartuntakohta – taiteilijan kulttuurinen alkuperä ja äidinkieli. Tämä ei todellakaan ole aivan uutta, ja vanhemmat muusikot muistavat vastustuksen niin sanottua "angloamerikkalaista kulttuuri-imperialismia" kohtaan. Ranskassa ja Kanadassa otettiin käyttöön pakolliset radiokiintiöt syntyperäisille muusikoille. Vastustus englanninkielisen popmusiikin valta-asemalle kasvoi myös muissa maissa.
Tällä alalla asiat ovat hälyttävän hiljaisia. Tämä siitä huolimatta, että valta-asema on pikemminkin kasvanut kuin pienentynyt. Nykyään amerikkalaiset Oscar- tai Grammy-muodot lähetetään välittömästi suorana televisiossa. Kaikki tämä on riittävän hälyttävää ei-englanninkielisten taiteilijoiden kannalta, mutta huomion varjossa tapahtuu toinenkin kehitys, jolla on vielä vakavampia seurauksia itsensä edistämiseen.
Ilmeisesti saksalaiset, ranskalaiset ja muut kulttuurit nukkuvat itseään edistävän kehityksen läpi. Eurooppaan keskittyviä markkinointitarjouksia on järkyttävän vähän (tietenkin saksalaisena se on havaintoni painopiste). Tietysti kansainväliset formaatit (Submithub, Spotify jne.) ovat avoimia maailmanlaajuisesti, mutta yleinen suuntautuminen on alitajuisesti selkeästi keskittynyt englannin kieleen. Annan esimerkin.
Kun aloitin toisen artistiurani musiikkialalla vuonna 2019, valitsin melko tiedostamattani ja rennosti englannin kommunikaatiokieleksi ja (jos saatavilla) laulujen sanoitukseksi. Tällä oli paljon tekemistä aiemman kansainvälisen työni kanssa jazztrumpetin soittajana. Englanti on ollut maailmanlaajuinen "lingua franca" jo jonkin aikaa. Ja myös markkinointini pääsi kansainvälisille markkinoille ilman ongelmia. Pystyin saavuttamaan noin 100,000 20 suoratoistomäärän jo ensimmäisillä kappaleilla – aloittelijana yli XNUMX vuoden artistitauon jälkeen!
Vuonna 2022 julkaisin kirjoja saksaksi ja tajusin, että voin ilmaista äidinkielelläni paljon yksityiskohtaisemmin – mikä ei ole ihme. Siitä lähtien kirjoitin myös saksalaisia laulujen sanoja. Jo myöhäisen urani alussa törmäsin satoihin minulle täysin tuntemattomiin popmusiikin genreihin. Kolmen vuoden jälkeen olin vihdoin sopeutunut, mikä oli tärkeää markkinoinnin kannalta, joka oli vahvasti riippuvainen algoritmeista. Löysin nyt oikeat soittolistat, jotka tavoittivat kansainvälisen yleisöni yhä paremmin.
Minulle oli selvää, että tämä yleisö vähenee valtavasti saksankielisillä lauluteksteillä, mutta yli 100 miljoonaa potentiaalista kuuntelijaa riittää myös, kun otetaan huomioon äidinkieleni sanoitusten varmasti korkeampi taiteellinen laatu. Nyt etsin sopivia genrejä ja olin sanaton. Markkinointialustat antavat genret alasvetovalikkona – tietysti englanniksi. ”Deutschpopin” lisäksi sieltä ei löytynyt paljoa ja vastaavat soittolistat olivat enemmänkin saksalaiseen Schlageriin suunnattuja. Hienostuneemmille saksalaisille sanoituksille oli myös laatikko, jossa oli hip-hopia ja muita genrejä. Jotain "Alternative" -tyyppistä ei tietenkään ollut tarkoitettu saksankielisille taiteilijoille.
Kun sitten etsin sopivia promootiopalveluita saksankieliselle yleisölle, hämmästyin. Tuhansien ja tuhansien myynninedistämistoimistojen ansiosta melkein yksikään ei ole erikoistunut saksankieliseen yleisöön. Sääntö oli: "Kaikki ymmärtävät englantia, ja tämä on paikka, jossa rahat tehdään kauttaaltaan." Yllättäen jopa saksalaiset kuraattorit hyväksyivät tämän tuomion kommentoimatta. Uskon, että kollegat muissa Euroopan maissa tuntevat samoin. Angloamerikkalainen makukone näyttää hallitsevan koko digitaalista markkinapaikkaa, eivätkä edes eurooppalaiset yritykset (Spotify ruotsalainen, Deezer ranskalainen jne.) löydä voimaa (tai tahtoa?) vastustaa sitä.
Tietysti myös Saksa on tuottanut tähtiä, mutta en puhu sankareista, jotka loivat uransa klubien ja konserttien kautta. Digitaaliset markkinat ovat täysin omat markkinansa, ja ne ovat ainoat, jotka tuottavat tuloja, jotka eivät perustu pelkkään takaiskutyöhön. Jopa saksalaisilla nimikkeilläni tavoitan enemmän faneja Yhdysvalloissa kuin Saksassa. Mikä seuranta on väärin? Olemmeko todella vain Yhdysvaltojen vasalleja, kuten sodanjälkeinen sukupolvi aina pelkäsi? Ystävyys on hyvä asia, mutta nöyrä riippuvuus on vain ikävää. Jos me eurooppalaiset saamme muutaman murun amerikkalaisilta musiikkimarkkinoilta, se ei ole kompensaatio siitä, että kotimainen musiikkimarkkina pysyy suljettuna suurilta kaupoilta. Tässä ei ole ketään syyllistää, ja amerikkalaisten ahkeruus markkinoilla on vaikuttavaa, mutta se maistuu katkerasti eurooppalaiselle kielelle. En edes halua tietää, miltä se maistuu afrikkalaisilla tai muilla kielillä.
Vastuuvapauslauseke: En ole nationalisti, minulla ei ole ongelmia muiden kulttuurien kanssa, ja puhun mielelläni englantia kansainvälisessä viestinnässä, mutta suutun, kun minua tietämättömästi syrjitään sen suhteen, mistä olen kotoisin. ja mitä kieltä puhun – vaikka se olisikin vain huolimatonta. Minua todella räjäyttää, kun omassa maassani radioasemat jättävät melkein kokonaan huomiotta saksalaiset kappaleet. On korkea aika avata keskustelu uudelleen.
Lainata:
Ei saksankielisiä nimikkeitä virallisten saksalaisten lentopelien 100 top 2022 -listalla.
BVMI:n puheenjohtaja tohtori Florian Drücke arvostelee sitä tosiasiaa, että yhtään saksankielistä nimikettä ei löydy virallisten saksalaisten lentopelaajien 100 Top 2022 -listalta, mikä asettaa uuden negatiivisen ennätyksen trendille, jota ala on korostanut vuosia. . Samalla tutkimus osoittaa, että kuunneltujen genrejen kirjo, mukaan lukien saksankielinen musiikki, on edelleen suuri. Radioasemien musiikkitarjonnassa tämä ei kuitenkaan näy.
”Saksan radion 100 eniten soitetun nimikkeen joukossa ei ole yhtään saksankielistä kappaletta, kuten MusicTracen BVMI:n puolesta määrittämä virallinen saksalainen Airplay Charts 2022 osoittaa. Se on uusi pohja viiden vuoden 2021 ja kuuden vuonna 2020 jälkeen. Se, että saksankieliset kappaleet eivät näytä radiossa erityisen suurta roolia, ei ole uusi ilmiö, ja ala on käsitellyt ja kritisoinut sitä useaan otteeseen vuosien varrella. Mielestämme asemat, joilla on paikallista ohjelmistoa, voisivat tunnistaa itsensä ja myös jättää jälkensä kuuntelijoihin”, Drücke sanoi yhdistyksen tiedotteessa. ”Toisaalta on myös oltava selvää, että katsomme täällä hyvin tarkasti tämän hetkisessä keskustelussa julkisen yleisradion tulevaisuudesta ja vaadimme kulttuuritehtävää, jota kansainvälisen ohjelmiston raskas kierto ei täytä. Katsaus Saksan viralliseen albumiin ja singlelistaan riittää osoittamaan, että saksankielisiä artisteja arvostetaan ja kysytään tässä maassa, ja sen pitäisi näkyä radiossa, jatkaa Drücke, joka varoittaa, että poliitikkojen ei pidä katsoa. pois tästäkään asiasta. > Lähde: https://www.radionews.de/bvmi-kritisiert-geringen-anteil-deutschsprachiger-titel-im-radio/
Lainauksen loppu